13.1.2022 14:45
Papas Ry

Seuratiedote 1/2022

Papas ry osallistui vuonna 2021 Kainuun Liikunnan järjestämään urheiluseuran kehittämisprosessiin. Prosessin aikana tarkasteltiin mm. seuran arvoja ja toimintatapoja. Papas nimesi prosessia varten kehittämistyöryhmän, johon kuului Katariina Hentilä, Sarita Kuusisto, Jari Bergholm ja Matti Karppinen. Kehittämistyöryhmä teetti seuran jäsenille kaksi kyselyä, joissa selviteltiin esimerkiksi arvojen tunnettavuutta. Palautteen perusteella päätettiin uudistaa arvoja vastaamaan seuran jäsenten ajatuksia Papaksesta. Uudet arvot ovat: Yhteisöllinen, vastuullinen ja tavoitteellinen, jotka on kattavammin esitelty liitteenä olevassa tiedostossa. Kehittämistyöryhmän työskentely jatkuu edelleen, nyt työn alla on markkinointivideo seuran käyttöön. Kivoja uusia juttuja siis heti alkavaan vuoteen!

COVID-19 tilanne heikentyy myös Kajaanissa. Muistetaan edelleen, ettei harjoituksiin tulla, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita (oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky). Pidetään huolta käsihygieniasta ja pestään kädet ennen harjoituksia sekä heti harjoitusten jälkeen. Joukkueen ulkopuoliset henkilöt eivät tule pukuhuoneisiin eivätkä saa jäädä seuraamaan harjoituksia paikanpäälle. Tämä koskee kaikkia harjoitus- tai pelipaikkoja. Pukukopissa vietettyä aikaa tulee minimoida (riskialttein paikka koronan suhteen), joten esimerkiksi palaverit pidetään kentän puolella ja vaatteiden vaihto tapahtuu mahdollisuuksien mukaan jo kotona. Vanhempainpalaverit tms. tulee järjestää etäyhteyksillä.

Jokaisen seuran jäsenen on ilmoittauduttava harjoituksiin myClubissa. Koronatilanteen vuoksi seura ja joukkueen taustat ovat velvoitettuja pitämään 14 päivää kirjaa harjoitustapahtumiin osallistuvista henkilöistä. Valmentaja, apuvalmentaja tai joukkueenjohtaja voi ladata MyClub Coach -sovelluksen puhelimeensa ja kirjata sillä tapahtumiin osallistujat (myös vahvistaa ennakkoilmoittautuneet). Osallistumisen vahvistaminen onnistuu myös selaimella myClubissa.

Kainuun Soten uusin koronatiedote: https://sote.kainuu.fi/uutiset/tartuntoja-yha-enemman-lahikontakteja-vahennettava
Salibandyliiton uusin tiedote: https://salibandy.fi/fi/uutiset/koronainfo-29-12-2021-nain-salibandytoimintaa-jatketaan/

Tulevan viikonlopun junioriturnaukset pelataan Kajaanissa ilman yleisöä. Papaksen suunnittelema Firmaturnaus on siirretty pelattavaksi 19.3.2022.

Yhteistyökumppanimme Intersport Kajaanissa on voimassa seura-alennukset Papasin jäsenille hyllyostoista seuraavasti: Salibandymailat -10% lisäalennus Intersportin kampanjahinnoista, salibandytarvikkeet, mv-varusteet, salibandykengät, lavat sh -20% ja muut kengät ja tekstiilit sh -15%. Kerro kassalla olevasi Papasin jäsen ja pyydettäessä näytä myClub jäsenkorttiasi, niin saat alennuksen.

Seuran työntekijöiden yhteystiedot:
Seuratyöntekijä: Sarita Kuusisto p. 0442443180 sarita.kuusisto@papas.fi
Valmennuspäällikkö: Petri Eskelinen p. 0413176066 valmennuspaallikko@papas.fi